Antivaalit - Vaadi vaihtoehto vallalle!

Cthulhu presidentiksi!

2012-01-31T00:23:00.000-08:00

Presidentinvaalin toinen kierros on meneillään. Ensimmäisellä kierroksella Aku Ankka ja kirkkovene saivat jälleen huimia määriä ääniä. Toiselle kierrokselle on ilmestynyt vahva haastaja: Suuri Muinainen Cthulhu!

Antivaaliblogi ei suoranaisesti kehota ketään äänestämään, mutta mikäli mielesi tekee osallistua äänetysrituaaliin, voit halutessasi printata alla olevan tarkoitusta varten tehdyn Cthulhun ja liimata sen äänestyslippuusi. Muista liimapuikko.

Cthulhu fhtagn!

Antivaaliblogi kiittää kuvasta pseudonyymi Nils Nyheteriä.

Lataa printattava pdf täältä!

Ja näin hienoa jälkeä tulee

2009-10-20T02:21:00.000-07:00

Antivaalit-blogi

2009-09-21T15:07:00.000-07:00

Tervetuloa "Antivaalit"-blogiin. Blogissa pyrimme tuomaan esiin erilaisia vaihtoehtoja edustukselliselle demokratialle ja pohtimaan muita vaikuttamistapoja kuin vaaleissa äänestäminen. Käsittelemme aihetta sekä politiikan, vallitsevan järjestelmän että äänestämisen kannalta.

Miksi ihmiset äänestävät? Miksi äänestämättä jättäminen nostattaa niin voimakkaita tunteita? Mikä on ja minkä tulisi olla poliittista? Onko äänestäminen patrioottinen velvollisuus ja etuoikeus ja äänestämättömät välinpitämätöntä, kouluttamatonta roskaväkeä josta ei tarvitse välittää? Onko hallitsevan järjestelmän muuttaminen utopia, johon ei kannata edes pyrkiä?

Olemme kyllästyneet lukemaan uutisista joka päivä huolestuneita pohdintoja siitä, kuinka äänestysaktiivisuus etenkin nuoren väestönluokan keskuudessa laskee ja mitä tälle ilmiölle voisi tehdä. Aina tulee olemaan niitä ihmisiä, joita yhteiseen päätöksentekoon osallistuminen ei yksinkertaisesti kiinnosta, mutta kaikkia jotka vaaleissa jättävät äänestämättä ei tule kategorisoida syrjäytyneiksi nuoriksi. Me emme äänestä, koska emme usko sen vaikuttavan mihinkään. Sen sijaan, että jäisimme vain harmittelemaan edustuksellisen demokratian toimimattomuutta vähemmistöjen kannalta, pyrimme etsimään ja esittelemään vaihtoehtoja sille sekä toimimaan suoraan elämiemme ja elinympäristömme parantamiseksi. Todellista vapautta ei löydy äänestyslipusta. Vapaus ei ole valitsemista annettujen vaihtoehtojen väliltä, vaan aktiivista osallistumista vaihtoehtojen muokkaamiseen alusta lähtien ja niiden ympäristöjen luomista ja uudelleenluomista, missä vaihtoehdot sijaitsevat.

Me emme tahdo tukea toimimatonta, pystyynkuollutta järjestelmää vain sen takia, että "niin on ollut tapana tehdä". Olemme kiinnostuneita politiikasta, muttemme siitä tylsästä politiikasta, jossa yksilöt yritetään vieraannuttaa päätöksenteosta ja hallintavallasta omaan elämäänsä. Tahdomme herättää keskustelua aiheesta ja saada ihmiset kyseenalaistamaan totutut normit sekä kerrankin miettimään, mitä he todella haluavat ja kuinka saavuttaa se.

Tulemme järjestämään toimintaa vaalien alla. Joillakin äänestyspaikoilla on mahdollisuus tutustua materiaaliimme ja info-pöytäämme sekä tulla keskustelemaan kanssamme. Blogimme kautta jaamme vapaasti kopioitavaa antivaali-materiaalia. Seuraa tarkempia tietoja saadaksesi tätä sivua.

Älä odota lupaa tai järjestelyä joltain ulkopuoliselta auktoriteetilta, älä rukoile jotain ylempää voimaa järjestämään elämääsi puolestasi. Toimi. Itse. Nyt.

-Antivaalikomitean puolesta
Samuel Pidgin ja Fredrik Strand
antivaalit(a)gmail.com

Eurovaalit tulevat, ketä kiinnostaa?

2009-05-27T02:45:00.000-07:00

Euroopan parlamenttivaalit. YLE Uutisten tekemän selvityksen mukaan kolmasosa vastanneista ei osannut nimetä europarlamentaarikon tärkeintä tehtävää. Ja miksi osaisikaan? Eurovaalit ovat oppikirjaesimerkki siitä, kuinka kansalaiset eristetään politiikanteosta. Euroopan parlamentissa päätettävät asiat mielletään niin kaukaisiksi ja abstrakteiksi että helposti tulee mieleen jättää näiden päätösten teko "ammattipoliitikoille". Tämä on juuri se, mihin politiikka koneena pyrkii. Jos kansalaisilla on sellainen olo, etteivät he ymmärrä päätettävistä asioista mitään, heidät on helppo passivoida vain tiputtamaan äänestyslippu laatikkoon ja saada aikaan illuusio siitä, että he ovat osaltaan osallistuneet politiikantekoon.

Viime europarlamenttivaaleissa vuonna 2004 äänestysprosentti Suomessa oli 39,1%. Vuoden 2009 vaaleissa prosentin uskotaan jäävän vieläkin pienemmäksi. Varsinkin nuorten alle 24-vuotiaiden keskuudessa täysin varmasti äänestävien osuus on romahtanut. Enää 14 prosenttia nuorista sanoo äänestävänsä aivan varmasti. Viime eurovaalien alla heitä oli neljäsosa. Voidaanko edustuksellista demokratiaa pitää toimivana, jos noin kolmasosa äänioikeutetuista vaivautuu äänestämään? Eikö alhainen äänestysprosentti kerro päättäjille selkeää sanomaa: Teidän politiikkanne on edelleen vitun tylsää eikä kosketa ihmisiä millään tavalla.

Meidän täytyy taistella itsemme vapaaksi käsityksestä, että politiikan teko on jätettävä ammattilaisille. Jokainen on poliitikko ja jokapäiväinen elämämme on politiikan tekoa. Eurovaalit ovat yksi suuri sirkus, jossa todellisuudessa ei päätetä mitään. Älä passivoidu äänestämään systeemin puolesta, joka ei palvele sinua millään tavalla, vaan ota selvää vaihtoehdoista. Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen, muttei niin kauan kun emme ota valtaa omiin käsiimme ja tee itse sitä minkä parhaaksi koemme.

No masters, let's take the control of our lives into our own hands.

2009-05-27T01:52:00.000-07:00

Upseeri Christian Perheentuvan ja aktivisti Suvi Auvisen debatti Eurovaaleista Aamuset-lehdessä 23.5.2009

Tule keskustelemaan vaihtoehdoista vallalle!

2008-10-15T00:05:00.000-07:00

Antivaalikahvittelua Turun kauppatorilla ennakkoäänestyksen aikaan. Kahvia, pullaa, lukemista ja keskusteluseuraa löytyy ainkin ke 15.10. klo 12-17, la 18.10. , sekä varsinaisena vaalipäivänä su 26.10. (säävaraus)

Mitä demokratian jälkeen?

2008-10-14T07:00:00.000-07:00

tekstin käyttöön luovuttanut erikoisagentti Rolf Nadir
Alkuperäinen kirjoitus CrimethInc. Ex-Workers -kollektiivin sivustolta http://crimethinc.com/texts/harbinger/beyonddemocracy.php

Nykymaailmaa hallitsee “demokratia”. Kommunismi on kaatunut, kolmannen maailman köyhissä maissa järjestetään yhä enemmän vaaleja, kuten televisiosta näemme, ja maailman johtajat suunnittelevat tapaamisissaan paljon puhuttua ”globaalia yhteisöä”. Miksi sitten kaikki eivät vihdoinkin ole onnellisia? Ja miksi monissa demokraattisissa valtioissa vain alle puolet äänioikeutetuista käyttää äänioikeuttaan?
Voisiko se johtua siitä, että ”demokratia” – jokaisen vallankumouksen ja vastarinnan pitkäaikainen tunnussana – ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi demokraattista? Mikä voisi olla demokraattisempaa?

Jokaisesta voi tulla isona presidentti
Ei voi. Presidentillä on hierarkkinen valta-asema, samaan tapaan kuin miljonäärillä: yhtä presidenttiä kohti on miljoonia ihmisiä, joilla on vähemmän valtaa kuin hänellä. Miljonääreillä ja presidenteillä on muutakin yhteistä: Ei ole sattumaa, että heillä on tapana olla tekemisissä keskenään, sillä he tulevat samoista etuoikeutettujen ihmisten piireistä, joihin tavallisella kansalla ei ole asiaa. Myöskään talous ei ole demokraattista, sillä valtion varat jaetaan käsittämättömän epäoikeudenmukaisiin osiin – ja todellakin varoja pitäisi olla tullakseen presidentiksi, tai ainakin pääsy sellaisiin.

Vaikka pitäisikin paikkansa että jokaisesta voi tulla presidentti, se ei auttaisi miljoonia niitä, joista ei sitä tulisi, sillä heidän pitäisi kuitenkin elää vallan varjossa. Tämä on edustuksellisen demokratian luontainen rakenteellinen ongelma, joka ilmenee niin paikallisella kuin ylimmälläkin tasolla. Esimerkiksi ammattipoliitikoista koostuva kaupunginvaltuusto voi tavata, keskustella kunnan asioista ja tehdä säädöksiä kaiken päivää ilman että he konsultoivat kaupungin asukkaita, joiden täytyy käydä töissä. Kun joku säädöksistä haittaa tai raivostuttaa asukkaita, heidän täytyy nähdä paljon vaivaa ja käyttää vapaa-aikansa asiasta taistelemiseen, ja sitten kun kaupunginvaltuusto seuraavan kerran kokoontuu, osoittautuu kaikki tämä taistelu hyödyttömäksi. Asukkaat voivat vaihtaa valtuuston äänestämällä sinne toisia ehdolla olevia poliitikkoja ja poliitikoiksi haluavia, mutta heidänkin etunsa ja voimansa – poliitikkojen luokka kokonaisuutena – on ristiriidassa asukkaiden kanssa. Eivätkä asukkaat helposti lähde edes tähän puolueuskollisuuden tms. uskomuksien takia.

Vaikka presidenttiä ei olisikaan, nykyinen ”demokratia” olisi silti kaikkea muuta kuin demokraattinen. Korruption, etuoikeuksien ja hierarkian lisäksi ylläpidetään järjestelmää, jonka väitetään toimivan enemmistöperiaatteella ja jossa vähemmistön oikeuksia väitetään suojeltavan keskinäisellä valvontajärjestelmällä – tällä hallintometodilla on omia luontaisia heikkouksia.

Enemmistön tyrannia
Jos joskus sattuisit olemaan mukana suureksi kasvaneessa vähemmistöryhmässä, jonka enemmistö äänestäisi että sinun on luovuttava jostain elintärkeästä kuten vedestä tai ilmasta, mukautuisitko päätökseen? Uskooko kukaan todella siihen, että jollain tietyllä ryhmällä on enemmän auktoriteettia kuin muilla vain siksi että heitä on enemmän? Hyväksymme enemmistöperiaatteen, koska emme usko että se uhkaa meitä – ja ne, joita se uhkaa, on jo hiljennetty ennen kuin voimme kuulla heidän varauksellisuudestaan.

Kukaan ”keskiverto kansalainen” ei pidä enemmistöperiaatetta uhkana, sillä jokainen ajattelee omaavansa valtaa ja enemmistön oikeamielistä ”moraalista auktoriteettia”. Jos näin ei ole käytännössä (henkilön ollessa ”normaali” tai ”maltillinen”) niin ainakin teoriassa, koska hänen ideansa ovat ”oikeita” (hän siis ajattelee että jokainen vakuuttuu hänen väitteidensä todenperäisyydestä vilpittömästi kuunnellessaan). Enemmistöperiaatedemokratia on aina nojannut vakaumukseen, että kaikki asiat ovat selkeitä ja jokainen saadaan huomaamaan että toiminnalle on ainoastaan yksi oikea suunta – ilman tätä uskomusta se ei merkitse juuri muuta kuin diktatuurista otetta laumasta. Mutta aina ei ole näin: vaikka ”asiat” voitaisiinkin esittää selkeästi ja tasa-arvoisesti kaikille – mikä on ilmeisen mahdotonta – joistakin asioista ei yksinkertaisesti voi olla samaa mieltä, sillä totuuksia on enemmän kuin yksi. Tarvitsemme demokratian, joka ottaa nämä tilanteet huomioon, ja jossa olemme vapaita roskaväen enemmistöperiaatteesta, etuoikeutetun luokan valta-asemasta…

“Laillisuusperiaate”
…ja keskinäisen valvontajärjestelmän antama suoja oikeusinstituutiollemme ei ole riittävä sen vakiinnuttamiseksi. ”Oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen lain periaate” on tänä päivänä niiden fetissi, joiden etuja se suojelee (esim. pörssivälittäjät ja vuokranantajat). Periaate ei suojele ketään kaaokselta tai epäoikeudenmukaisuudelta, vaan yksinkertaisesti se luo uuden erikoistumisalueen, jossa yhteisöjen valta luovutetaan kalliiden lakimiesten ja tärkeilevien tuomareiden toimivallan alle. Vähemmistöjen oikeudet ovat viimeinen asia, jota keskinäinen valvontajärjestelmä suojelee, koska valta on varattu niille, joilla on etuoikeuksia ja sen jälkeen vuorossa on sivistymätön enemmistö. Näissä olosuhteissa vähemmistö voi käyttää oikeusistuimia vain silloin, kun se onnistuu luomaan riittävästi painetta asioidensa ajamiseksi ja oikeuksiensa säilyttämiseksi rahallisen vaikutusvallan, juonikkaan retoriikan tms. avulla.

Yhteiskuntaan ei voi luoda oikeutta pelkällä lainsäädännöllä ja lakien toimeenpanolla; lait vain institutionalisoivat sen mikä on jo kunkin yhteiskunnan sääntönä. On aina suositeltavampaa noudattaa tervettä järkeä ja myötätuntoa kuin tiukkoja ja vanhanaikaisia laintauluja, mutta siellä missä laki on yksityisen eliitin vastuualuetta, nämä väkisinkin joutuvat ristiriitaan. Mitä todella tarvitaan, on yhteiskunnallinen järjestelmä, joka vaalii näitä ominaisuuksia jäsenissään ja palkitsee heidät niiden käytöstä. Sellaisen järjestelmän luomiseksi on päästävä eroon edustuksellisesta ”demokratiasta” ja siirryttävä osallistavaan demokratiaan.

Äänioikeus ei ole yhtä kuin “vapaus”
Vapaus ei ole tila – se on lähempänä tunnetta. Se ei ole yhtä kuin lippuvala, syy palvella kuuliaisesti tai normi jonka alle alistua; se on kokemus, joka pitää elää päivittäin tai se katoaa. Se ei ole vapautta, kun liput liehuvat ja pommit putoilevat ”tehden maailmaa turvalliseksi demokratian nimissä”, olivat ne liput minkä värisiä tahansa (vaikka sitten mustia!) – vapautta ei voi vangita ja siirtää johonkin tiettyyn yhteiskuntajärjestelmään tai filosofiseen oppiin, eikä missään nimessä panna täytäntöön ja ”antaa” toisille. Voi enintään toivoa että nuo toiset vapautuisivat niiltä tekijöiltä, jotka estävät heitä löytämästä vapautta itse. Vapaus näyttäytyy hauraina hetkinä: pienten lasten haavemaailmassa, ystävysten yhteistyössä retkeillessä, työläisissä, jotka eivät suostu noudattamaan liiton määräyksiä ja järjestävät oman lakkonsa ilman johtajia. Jos olemme todellisia vapaustaistelijoita, meidän täytyy luvata itsellemme, että etsimme ja vaalimme näitä hetkiä ja koetamme laajentaa niitä ennemmin kuin ajautua palvelemaan jotain puoluetta tai ideologiaa.
Todellista vapautta ei löydy äänestyslipusta. Vapaus ei ole vain valitsemista vaihtoehtojen väliltä, vaan aktiivista osallistumista vaihtoehtojen muokkaamiseen alusta lähtien ja niiden ympäristöjen luomista ja uudelleenluomista, missä vaihtoehdot sijaitsevat. Ilman tätä meillä ei ole mitään; meille annetaan samat vaihtoehdot samoissa tilanteissa yhä uudelleen ja uudelleen ja me teemme aina samat, ennakolta määrätyt ratkaisut. Konsepti on kättemme ulottumattomissa ja niin on myös itse valintaprosessi. Kukaan ei voi kuitenkaan edustaa meitä oman elämämme olosuhteissa – se meidän täytyy tehdä itse.

“Katso, äänestyskoppi – demokratiaa!”
Jos vapaus, jonka puolesta niin monet sukupolvet ovat taistelleet ja kuolleet, ilmentyy parhaiten äänestyskopissa olevassa ihmisessä, joka raapustaa ennakkoon annetun numeron äänestyslippuun ennen työhön palaamistaan ympäristössä, joka ei ole sen enempää hänen vallassaan kuin se oli tuntia aiemminkaan, niin emansipaatiota kannattavien esi-isiemme ja suffragetti-isoäitiemme perintö ei ole jättänyt meille muuta kuin lavastetun korvikkeen siitä todellisesta vapaudesta, jota he halusivat.

Todellista vapautta kuvaa paremmin muusikko, joka improvisoi kollegojensa kanssa. Nautinnollisessa, silmin nähden vaivattomassa yhteistyössä he luovat ääni- ja tunneympäristön, jossa he ovat. Samalla he ovat osa maailmaa, jota he muuttavat ja joka vuorostaan muuttaa heitä. Tämä malli voidaan siirtää jokaiseen vuorovaikutukseen, jolloin saadaan aikaan laadullisesti jotain aivan muuta kuin nykyjärjestelmä: harmonia ihmisten välisissä suhteissa ja toiminnassa, todellinen demokratia. Päästäkseen siihen on luovuttava äänestämisestä arkkityyppisenä vapauden ja osallistumisen ilmaisuna.

Edustuksellinen demokratia on ristiriitainen ilmaus
Kukaan ei voi edustaa valtaasi eikä etujasi puolestasi – sinulla on valtaa ainoastaan toimimalla ja ainoastaan sinä itse voit tietää mitkä etusi ovat olemalla mukana. Poliitikkojen ura perustuu väitteeseen että he edustavat muita, ikään kuin vapautta ja poliittista valtaa voisi pitää valtakirjalla. Heistä on väistämättä tullut pappissääty, joka vastaa teoistaan ainoastaan itselleen – kuten poliittinen luokka on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Äänestäminen on voimattomuutemme ilmaus: se on tunnustamista, että voimme lähestyä yhteiskuntamme varoja ja mahdollisuuksia ainoastaan pappissäädyn meditaation kautta. Antamalla heidän esivalmistella vaihtoehtomme luovutamme näille poliitikoille oikeutemme kontrolloida yhteisöjämme niin kuin jätämme teknologian tiedemiehille, terveysasiat lääkäreille, elinympäristön kaupunkisuunnittelijoille ja yksityisille kiinteistösuunnittelijoille. Päädymme elämään meille täysin vieraassa maailmassa vaikka meidän työvoimamme onkin sen rakentanut, sillä olemme käyttäytyneet kuin unissakävelijät, jotka johtajiemme ja spesialistiemme ylläpitämä monopoli on hypnotisoinut rajaamalla meiltä kaikki mahdollisuudet.

Todellisuudessa emme valitse ainoastaan presidenttiehdokkaiden, virvoitusjuomatuotemerkkien, kilpailevien aktivistiorganisaatioiden, televisio-ohjelmien, uutislehtien ja poliittisten ideologioiden välillä. Voimme tehdä itsenäisiä päätöksiämme myös yksilöinä ja yhteisöinä, tehdä omia herkullisia juomia, perustaa toimintaryhmiä, tehdä lehtiä ja viihdettä, voimme luoda omia yksilöllisiä lähestymistapoja elämään, jotka pitävät ainutlaatuiset perspektiivimme koskemattomina. Seuraavassa kerrotaan miten.

Mitä ovat demokratian demokraattiset vaihtoehdot?

Konsensus
Radikaali osallistava demokratia, joka tunnetaan myös nimellä konsensusdemokratia, on hyvin tunnettu ja sitä on harjoitettu ympäri maailmaa latinalaisen Amerikan alkuperäisväestön yhteisöistä postmoderneihin poliittisiin aktivistisoluihin (”suoran toiminnan ryhmät”) Euroopassa ja luomuviljelyosuuskuntiin Australiassa. Toisin kuin edustuksellinen demokratia konsensusdemokratia on suoraa demokratiaa: osallistujat ovat päätöksentekoprosessissa mukana päivittäin ja tiedon ja auktoriteetin hajauttamisen avulla heillä on oikea määräysvalta päivittäisestä elämästään. Päinvastoin kuin enemmistöperiaatedemokratia, konsensusdemokratia arvostaa tarpeita ja huolehtii jokaisesta yksilöstä tasa-arvoisesti: jos yksi yhteisön jäsen on tyytymätön päätökseen, jokaisella on velvollisuus löytää kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Konsensusdemokratia ei vaadi ketään hyväksymään sitä, että toiset saisivat päättää hänen elämästään, mutta se vaatii sen sijaan toisten ihmisten tarpeiden huomioon ottamista – mutta se, mitä tehokkuudessa menetetään, voitetaan kymmenkertaisesti sekä vapaudessa että hyvässä tahdossa. Konsensusdemokratia ei pyydä ihmisiä seuraamaan johtajaa tai asettumaan saman yhteisen asian taakse, sen tähtäin on ennemminkin sopeuttaa kaikki työskentelyyn vaikka se sallii yksilöille omat tavoitteet ja tavat asioiden tekemiseen.

Autonomia
Jotta suora demokratia olisi merkityksellistä, ihmisillä pitää olla valtaa lähiympäristöönsä ja elämänsä perusasioihin. Autonomian idea on se, että kukaan ei ole sinua itseäsi pätevämpi päättämään siitä, miten elät, kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta äänestää siitä, mitä teet omalla ajallasi ja kyvyilläsi tai siitä, miten se ympäristö jossa asut on rakennettu. Tätä ei pidä sekoittaa niin sanotun ”itsenäisyyden” kanssa – itse asiassa kukaan ei ole itsenäinen koska elämämme ovat riippuvaisia toisistaan (”länsimainen ihminen täyttää kaappinsa elintarvikkeilla ja kutsuu itseään omavaraiseksi”) – olemme vain kollektiivisessa harhassa itsenäisyyden myytin kanssa. ”Omavaraisuuden” ihannointi nykyisessä armottoman kilpailun yhteiskunnassa aiheuttaa hyökkäyksen niitä kohtaan, jotka eivät hyödynnä toisia ”huolehtiakseen itsestään”, ja toimii esteenä yhteisöjen rakentamiselle. Toisin kuin länsimainen harhakuva, autonomia on vapaata itsenäisyyttä niiden välillä, joiden kanssa konsensus jaetaan ja niiden, joiden kanssa käyttäydytään vapaasti (siis ei odoteta lupaa tai ohjeita keneltäkään), ja koko elämä perustuu yhteistyössä vakiinnutettuun itsehallintoon. Autonomia on byrokratian antiteesi. Autonomian mahdollistamiseksi jokainen porras yhteisössä, teknologiasta historiaan, täytyy järjestää siten, että kaikilla yhteisön jäsenillä on niihin pääsy – ja jotta autonomia toimisi, kaikkien täytyy myös käyttää niitä.

Autonomisen ryhmän perustaminen ei vaadi välttämättä minkään selkeän ohjelman vakiinnuttamista niin kauan kuin ryhmän jäsenille tarjotaan hyötyä toistensa mukana olosta. CrimethInc.-kollektiivi, dadaliike, menneisyyden ja nykyisyyden vallankumoukselliset käsityöpiirit (Revolutionary knitting circle) ovat kaikki esimerkkejä tästä. Ryhmien sisällä voi esiintyä ristiriitoja, kuten yksilötasolla usein on, mutta silti ne säilyttävät tarkoituksensa. Alistuminen yhden totuuden alle ei ole enää mahdollista.

Autonomisten ryhmien etuna on itsepuolustus niitä vastaan, jotka eivät usko yksilöiden itsehallinto-oikeuteen, autonomisten alueiden laajennus ja konsensus, kun yhteisellä voimalla sekä tuhotaan pakkoyhteiskuntarakenteita (mukaan lukien edustukselliset ”demokratiat”) että korvataan ne perusteellisemmin demokraattisilla rakenteilla. Jos esimerkiksi halutaan auttaa ihmisiä pääsemään eroon kilpailemisesta / autoritäärisestä suhteesta autoriippuvaisuuteen yhteistyöllä / autonomisilla kuljetusvälineillä, niin melua ja ilmansaasteita aiheuttavien moottoriteiden sulkeminen ja tuhoaminen eivät yksin riitä, vaan lisäksi on tarjottava ilmaisia kollektiivisia polkupyöriä ja yhteisöllisiä pyöränkorjauspisteitä.

Suora toiminta
Autonomia tarkoittaa suoraa toimintaa, sitä ettei odoteta lupaa ”vakiinnutetuilta kanavilta” vain hukkuakseen paperien sekaan ja loputtomiin neuvotteluihin. Vakiinnutetaan omat kanavat. Jos halutaan ruokkia nälkäiset suut, ei anneta rahaa byrokraattiselle hyväntekeväisyysjärjestölle, vaan etsitään lähin paikka missä ruokaa menee roskiin, kerätään se ja ruokitaan nälkäiset. Jos halutaan asuntoja joihin on varaa, ei jätetä ilmoitusta kaupungille – se vie vuosia, ihmisiä nukkuu ulkona joka yö – vaan vallataan hylättyjä rakennuksia ja jaetaan niitä, organisoidaan ryhmiä puolustamaan niitä silloin kun poissaolevan vuokraisännän korstot saapuvat paikalle. Jos halutaan että yhtiöillä on vähemmän valtaa, ei pyydetä heidän omistuksessaan olevia poliitikkoja asettamaan rajoja herroilleen, vaan etsitään tapoja tehdä yhteistyötä muiden kanssa tähtäimenä vallan saaminen pois yhtiöiltä. Ei osteta heidän tuotteitaan, ei työskennellä heille, sabotoidaan heidän mainostaulujaan ja rakennuksiaan, estetään heidän kokouksiaan alkamasta ja tuotelähetyksiään saapumasta. He käyttävät itse samanlaista taktiikkaa saadakseen valtansa ylettymään meihin – se vain näyttää lailliselta, koska he ovat ostaneet lait ja yhteiskunnalliset sanktiot. Älä odota lupaa tai järjestelyä joltain ulkopuoliselta auktoriteetilta, älä rukoile jotain ylempää voimaa järjestämään elämääsi puolestasi. Toimi.

Ylätasottomat yhteenliittymät
Itsenäiset autonomiset ryhmät voivat toimia yhteenliittymissä ilman että mikään niistä toimii auktoriteettina. Tämänkaltainen rakenne kuulostaa utopistiselta, mutta se voi itse asiassa olla hyvin käytännöllistä ja tehokasta. Sekä kansainvälinen posti että rautatieliikenne toimivat tällä hetkellä juuri näin. Vaikka nämä kaksi esimerkkiä ovat valtioiden sisällä erittäin hierarkkisia, ne molemmat toimivat yhteistyössä kuljettaen postia tai matkustajia maasta toiseen ilman ylimääräisen auktoriteetin puuttumista asiaan missään vaiheessa prosessia. Samaan tapaan yksilöiden, jotka eivät ole asioista riittävän samaa mieltä voidakseen työskennellä yhden kollektiivin sisällä, tulisi silti nähdä kuinka tärkeää rinnakkaiselo toisten ryhmien kanssa on. Idean toimimiseksi pitkällä tähtäimellä seuraaviin sukupolviin täytyy tietysti juurruttaa sellaisia arvoja kuin yhteistyö, harkinta- ja sietokyky, mutta sitähän tässä juuri esitetään.

Miten ratkaista erimielisyyksiä ottamatta yhteyttä “auktoriteetteihin”
Jokaisen yksilön parhaan ja oikean tahdon mukaisessa yhteiskunnallisessa järjestyksessä yhteisön ulkopuolelle sulkemisen tulisi olla tarpeeksi suuri uhka estämään väkivalta ja tuhoisa käytös. Tämä on paljon humanitaarisempi lähestymistapa kuin autoritaariset keinot, kuten vankilat ja teloitukset, jotka korruptoivat tuomareita samassa määrin kuin katkeroittavat rikollisia. Ne, jotka eivät halua sopeutua mihinkään yhteisöön sekä torjuvat heille annetun avun ja anteliaisuuden, voivat joutua torjutuiksi ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, mutta se on silti parempi vaihtoehto kuin joutua eristyksiin psykiatriselle osastolle tai kuolemanselliin – vaihtoehtoja, jotka nykyään tuollaisesta käytöksestä seuraavat. Väkivaltaa tulisi käyttää ainoastaan silloin kun yhteisöä puolustetaan, ei omahyväisestä jälkijumalallisesta oikeutuksesta, niin kuin nykyisessä epäoikeudenmukaisessa järjestelmässämme. Tämä pätee myös autonomisten ja konsensusryhmien toimiin ”ulkomaailman” kanssa, joka ei vielä noudata yhteistyön ja sietokyvyn arvoja.

Vakavia erimielisyyksiä yhteisöjen sisällä voidaan monissa tapauksissa ratkaista ryhmien uudelleenorganisoinnilla tai jakamalla ne. Usein yksilöt, jotka eivät tule toimeen keskenään jossain tietyssä asetelmassa, saavat paljon enemmän aikaan toimimalla toisessa tai rinnakkaisten yhteisöjen jäseninä. Jos konsensusta ei synny ryhmän sisällä, ryhmän täytyy jakautua pienempiin osiin, jossa konsensus syntyy sisäisesti – tämä voi olla hankalaa ja turhauttavaa, mutta on ratkaisuna parempi kuin se, että ryhmää koskevat päätökset tehdään jatkuvasti niiden toimesta joilla on eniten valtaa ja häikäilemättömyyttä. Kaikilla itsenäisillä yhteisöillä tulee kuitenkin olemaan halu elää rauhassa rinnakkain ja jollakin tavalla heidän täytyy neuvotella saavuttaakseen tavoitteensa…

Eläminen ilman lupaa
…on tietysti kaikkein hankalin kohta. Mutta nyt ei puhutakaan ainoastaan uudesta yhteiskuntajärjestelmästä vaan totaalisesta ihmissuhteiden vallankumouksesta, sillä selvitäksemme niistä ongelmista joita lajimme tänä päivänä kohtaa, se on ainoa mahdollisuus. On turha huijata itseään, sillä ennen sen saavuttamista konsensusta löytämättömissä suhteissa tyypilliset väkivalta ja riidat jatkuvat eikä mikään laki tai järjestelmä kykene suojelemaan meitä. Paras syy edustuksellisen demokratian ylittämiseen on yksinkertaisesti se, että konsensusdemokratiassa ei ole tekaistuja ratkaisuja, ei helppoja tapoja konfliktien tukahduttamiseen ilman niiden selvittämistä, ja niiden, jotka osallistuvat yhteisöön täytyy oppia elämään rinnakkain ilman pakkoa ja alistamista ja muita niitä inhottavia tapoja joihin olemme kyllästyneet nyky-yhteiskunnassamme.

Pari ensimmäistä siementä uuteen maailmaan voi löytyä ystävyys- tai rakkaussuhteistasi, kunhan ne ovat vapaita valtarakenteista ja yhteistyö sujuu vaivatta. Ota niiden malli käyttöösi ja laajenna se koskemaan koko yhteiskuntaa – se on ”demokratian jälkeinen” maailma, jota tällä hetkellä sielu janoaa.

Näyttää haastavalta päästä sinne tästä missä olemme nyt, mutta hienoa autonomiassa/konsensuksessa on se, että näistä ajatuksista ei tarvitse odottaa hallituksen päätöstä, vaan niitä voi heti toteuttaa käytännössä ympärillä olevien ihmisten kanssa ja saada välitöntä hyötyä. Kerran käytännössä kokeiltuna näiden elintapojen hyvät puolet tulevat selviksi, niitä ei tarvitse erikseen osoitella kokeiltuaan itse. Muodosta oma autonominen ryhmä, joka ei vastaa teoistaan kenellekään paitsi itselleen, perustakaa ympäristö, jossa etsitte vapautta ja täyttymystä itsellenne elleivät edustajanne sitä tee – sillä eiväthän he sitä voi ”teille” tehdä. Näistä siemenistä kasvaa oikea tulevaisuuden demokratia.

Seuraavan kerran kun vaadimme jotain ja ilmaisemme epäkohtia ja meille kieltäydytään niitä tunnustamasta, sanoen ”olkaa onnellisia kun asutte demokratiassa”, me vastaamme: ”Se ei riitä!” Ja tiedämme tarkkaan mitä haluamme, omasta kokemuksesta.

YLE: Alle puolet äänestää kuntavaaleissa vuonna 2030

2008-09-30T01:08:00.000-07:00

Alla tänään julkaistu uutinen YLEn verkkouutisissa. Tuija Brax tekee vinkeitä johtopäätöksiä siitä, kuinka äänestämättä jättäminen johtaa populismiin, korruptioon ja ihmisoikeuksien heikkenemiseen. Vähäinenpä on oikeusministerin usko yksilöiden oikeustajuun, jos hän uskoo yhteiskunnan romahtavan välittömästi jos sitä ei säädellä edustuksellisen demokratian keinoin. Toisaalta surkuhupaisassa lausunnossa ei ole mitään yllättävää, status quo toimii varmasti korkeaa palkkaa nostavalle ministerille mitä parhaimmin, oman virkansa puolesta tässä taitaa Brax puhua.

Jos alle puolet äänestää, olisiko silloin aika miettiä vaihtoehtoja äänestämiselle?

*___________________________________________________________*

Alle puolet äänestää kuntavaaleissa vuonna 2030
Julkaistu 30.09.2008, klo 06.08 (päivitetty 30.09.2008, klo 09.51)

Jos äänestysprosentin laskua ei saada hillittyä, alle puolet äänioikeutetuista vaivautuu uurnille kuntavaaleissa vuonna 2030, selviää oikeusministeriön tuoreen selvityksen ennakkotiedoista. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Suuret ikäluokat ja heitä vanhemmat pitävät toistaiseksi äänestysprosenttia kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta tulevaisuus ei lupaa hyvää.

Suomessa on korkea koulutustaso, joka on perinteisesti ennustanut yhteiskunnallista aktiivisuutta. Sidos on hapertumassa. Ammattikoululaisista vain viidennes pitää kuntavaaleja erittäin tärkeintä, lukiolaisista samaa mieltä on 40 prosenttia.

- Varsinkin nuorten miesten keskuudessa on havaittavissa ilmiö, ettei äänestetä. Mukana on hyvinkin koulutettuja. Ja kuntavaaleissa sentään päätetään helposti hahmotettavista asioista, kuten yöbusseista, terveyskeskuksista ja kouluista, oikeusministeri Tuija Brax pohtii.

Tutkijat alkavat uskoa, ettei nuorten vähäinen mielenkiinto politiikkaan ole väliaikainen elämänvaihe vaan pysyvä käyttäytymismalli.

Nykyisin suomalaiset äänestävät selvästi laiskemmin ja suhtautuvat politiikkaan reippaasti epäluuloisemmin kuin muut pohjoismaalaiset. Braxin mukaan tilanne juontuu 1990-luvun lamaan ja syrjäytymiseen. Laman lapset saisivat nyt äänestää, mutta heitä ei kiinnosta. Suomi ei ole onnistunut sitouttamaan nuoria yhteiskuntaan ja politiikkaan.

- Sinä päivänä, kun demokraattisesti valituilla elimillä ei ole kansan enemmistön luottamusta, kentälle astuvat ei-demokraattiset toimijat. Se luo pohjaa populismille, joka ei kunnioita demokratiaa eikä ihmisoikeuksia. Samalla kaikupohja korruptiolle kasvaa, Brax huolehtii.

Artikkelelita aiheesta muualla

2008-09-30T00:30:00.000-07:00

Sivupalkin yleisluontoisen linkkikirjaston lisäksi suoria linkkejä aiheeseen liityviin teksteihin verkossa (lähetä lisäykset linkkiluetteloon osoitteeseen antivaalit(a)gmail.com):

"Demokratiaa ilman vaaleja" -artikkeli kirjasta "Väärin ajateltua: anarkistisia puheenvuoroja herruudettomasta yhteiskunnasta"

"Äänestääkö vai eikö äänestää"-artikkeli Joensuun ylioppilaslehdessä

"Parlamentarismi ja työväenliike"-artikkeli lehdestä Kapinatyöläinen

HBL:n artikkeli "Besluten måste fattas på lägre nivå"

"Anarkismiko politiikkaa?" Jussi Räisäsen artikkeli Anarkistisessa kirjastossa

"Voting VS Direct Action"-zine PDF:nä

Antivaalit-blogiin käännetyt tekstit:

"Your politics are boring as fuck"-artikkeli CrimethInc. Ex-workers collectiven sivuilla

"What could there possibly be beyond democracy?" -artikkeli CrimethInc. Ex-workers collectiven sivuilla

Kuvamateriaalia vapaaseen levitykseen antivaaleille IV

2008-09-21T11:25:00.001-07:00

vaaliloukku, originally uploaded by antivaalit.

Kuvamateriaalia vapaaseen levitykseen antivaaleille III

2008-09-21T11:23:00.003-07:00

kaduthuomenna, originally uploaded by antivaalit.

Kuvamateriaalia vapaaseen levitykseen antivaaleille II

2008-09-21T11:23:00.001-07:00

hallitsijatvaihtuu, originally uploaded by antivaalit.

Kuvamateriaalia vapaaseen levitykseen antivaaleille

2008-09-21T11:21:00.001-07:00

vaalijuliste4, originally uploaded by antivaalit.

Anarkisterna väljer medvetet

2008-09-21T07:20:00.000-07:00

Publicerad i Hufvudstadsbladet 10.9. 2008

Kommunalvalet närmar sig och i media förfasar man sig återigen över den låga röstningsprocenten särskilt bland unga. Gruppen som skyr valurnorna beskrivs i regel som homogen – personer i åldern 18 till 30 som är lågutbildade, oengagerade och oinsatta i aktuella frågor. Onekligen existerar en sådan grupp, men långt ifrån alla som stannar hemma den 26 oktober tillhör den.

Att låta bli att rösta är för många ett medvetet val; en i högsta grad politisk handling som inte kan avfärdas med ord som som passivitet och soffliggande. Det är ett beslut som inte tyder på bristande politisk medvetenhet, utan snarare är det ett utslag av just denna medvetenhet. För till exempel anarkister och autonoma är det en främmande tanke att välja en person som skall representera dem inom ett system som de tar avstånd från, nämligen den representativa demokratin.

Frihet är nämligen inte att välja mellan de alternativ någon annan ställt upp, vare sig det gäller partier eller frukostflingor. Frihet är att ständigt konstruera, dekonstruera och rekonstruera, att ta makten över sitt eget liv genom att inse den politiska aspekten av varje handling.

De som tvivlar på existensen av ett liv bortom den representativa demokratin rekommenderas att stifta bekantskap med någon av de många grupper som baserar sitt beslutsfattande på konsensus. Till exempel i ockuperade hus är det vanligt att gemensamma angelägenheter behandlas på husmöten som hålls flera gånger i veckan och är öppna för alla.

Att nå konsensus inom små autonoma grupper är faktiskt betydligt mera krävande än att klottra ett nummer på en lapp maximalt en gång om året. Verkligt politiskt engagemang handlar inte om höger eller vänster eller mittemellan, utan om individens etiska ställningstaganden i vardagen. Politik är inte något som är aktuellt veckorna före den 26 oktober, utan 365 dagar i året. Det är alltså inte ungdomars benägenhet att låta bli att rösta som borde föranleda oro, utan majoritetens vana att plikttroget gå till valurnan med sin lapp men sedan lämna det därhän.

Jag, och många av mina likasinnade vänner och bekanta, kommer inte att rösta i kommunalvalet – eller något annat val. Däremot kommer vi att fortsätta ordna demonstrationer, grunda autonoma kulturcenter och socialcenter, leva ekologiskt, arbeta mot rasism, sexism och heterosexism, delta i debatter, undvika animaliska produkter, skapa alternativa media, delta i konsumtionskritiska performanser, åka kollektivt och skapa hållbara alternativ till staten och kapitalet. Också efter den 26 oktober.

Fredrik Strand

Er politik är bara så fittigt tråkig!

2008-09-21T06:57:00.000-07:00

Your politics are boring as fuck, från CrimethInc.com, översatt från engelskan av Fredrik Strand

Du vet att det stämmer. Varför skulle alla annars rycka till så fort ni uttalar ordet? Varför har närvaron på er anarkokommunistiska diskussionsgrupps möten sjunkit så drastiskt? Varför har det förtryckta proletariatet inte tagit sitt förnuft tillfånga och slutit sig till er i den globala befrielsekampen?

Kanske har ni, efter åratal av försök att upplysa dem om deras roll som offer, kommit att beskylla dem själva för deras situation. Det måste vara deras önskan att vara marken under den kapitalistiska imperialismens fötter; varför annars skulle de visa så ringa intresse för era politiska ideal? Varför har de ännu inte anslutit sig med er när ni kedjar fast er vid mahognymöbler, skanderar slagord vid noggrant planerade och iscensatta demonstrationer och besöker anarkistiska bokhandlar? Varför har de inte satt sig ner och pluggat terminologin som är nödvändig för en verklig förståelse av komplexiteten hos Marx ekonomiska teori?

Sanningen är att er politik tråkar ut dem eftersom den är irrelevant. De vet att era föråldrade protestmetoder – marscherna, plakaten ni håller, sammankomsterna – är utan effekt när det gäller att åstadkomma verklig förändring, eftersom de blivit en så förutsägbar del av den status quo som råder. De upplever er post-marxistiska jargong som extremt avtändande och endast av akademiskt intresse, eftersom den inte fungerar som ett vapen med syfte att underminera kontrollsystem. De känner till era inre stridigheter, era utbrytargrupper och ert ändlösa munhuggande kring aktuella teorier som i verkligheten inte kan åstadkomma någon bestående förändring av den verklighet de ställs inför dagligen. De är medvetna om att att innehållet i deras liv förblir detsamma oberoende av vem som vinner valen, vilka lagar som gäller och vilka politiska ismer de intellektuella sympatiserar med för stunden. De – vi – vet att vi är uttråkade eftersom denna ”politik” inte är någon nyckel till sann förändring. Våra liv är redan tillräckligt tråkiga!

Och du är lika medveten om det. Hur många av er upplever er politiska aktivitet som en skyldighet? Någonting ni engagerar er i eftersom ni tycker att ni borde, då ni ändå, innerst inne, vet att det finns tusen saker ni skulle göra så mycket hellre? Ditt frivilligarbete – känns det som det bästa sättet att tillbringa din fritid, eller är det din pliktkänsla som får dig att göra det? Varför tror du att det är så svårt att få andra att bli lika engagerade som du? Kunde det vara så att det framför allt är en känsla av skuld som får dig att uppfylla din ”plikt” att vara politiskt aktiv? Kanske ger du ibland ditt ”arbete” lite extra krydda genom att (medvetet eller inte) försöka åstadkomma konfrontationer med myndigheterna, att bli gripen; inte för att det har någon praktisk betydelse för era målsättningar, utan som ett försök att återgå till svunna, mer turbulenta tiders revolutionsromantik. Har du någonsin känt dig som delaktig i en ritual, en lång tradition av kamp i marginalen, som i själva verket bara tjänar till att stärka den rådande ideologin ytterligare? Har du någonsin i hemlighet önskat att kunna fly undan dina stagnationen och tristessen dina politiska ”skyldigheter” innebär?

Det är inget under att ingen anslutit sig till er i era politiska strävanden. Kanske intalar du dig själv att det är ett hårt och otacksamt abete, men någon måste göra det. Svaret är ändå NEJ.

I själva verket gör ni oss alla en björntjänst genom er tröttsamma och långrandiga politik. Faktum är, nämligen, att det inte finns någonting viktigare än politik. Men det är inte frågan om den politik som berör amerikansk ”demokrati” och lagstiftning, eller vem som väljs in för att skriva under lagförslag och se till att systemet upprätthålls. Inte heller handlar det om ”jag blev involverad i den radikala vänstern eftersom jag älskar ändlösa debatter kring triviala detaljer och att skiva om en onåbar utopi”-anarkism. Eller, för den delen, om någon ideologi eller ledare som uppmanar dig att göra uppoffringar för den goda sakens skull. Nej, det handlar om den vardagliga tillvarons politik. Då politiken skiljs åt från de omedelbara, vardagliga upplevelserna hos individuella män och kvinnor förlorar den genast sin relevans. Istället blir den då en privat domän för välbärgade intellektuella som kan unna sig att ägna tid åt sådana trista, teoretiska spörsmål. Då ert politiska engagemang bottnar i någon form av skuldkänsla, och ni ser politisk aktion som en plikt snarare än ett spännande spel – ett självändamål – så skrämmer ni bort dem vars liv redan är präglade av tristess. När politiken görs till någonting livlöst och glädjelöst, en obehaglig skyldighet, blir den ytterligare en black om foten på folk snarare än en strategi för att befria dem. Och på det sättet blir tanken på politik motbjudande för dem som den berör mest. Alla har någonting att vinna på att begrunda sina liv, och att fråga sig själva vad de vill få ut av tillvaron och hur de kan nå dessa mål. Men ni får politiken att framstå som ett poänglöst, patetiskt spel för medelklassen och bohemerna, ett spel totalt utan relevans för den verklighet de lever i.

Vad borde då vara politiskt? Jo, frågan om vi njuter av det vi gör för att få mat och husrum. Om vi upplever vår dagliga interaktion med vänner, grannar och arbetskamrater som givande. Om vi har möjligheten att tillbringa varje dag på det sätt vi önskar. Och ”politiken” ska inte bara innefatta en diskussion kring dessa frågor, utan också de konkreta handlingar genom vilka vi strävar till att förbättra våra liv i nuet. Handlingar som i sig själva är underhållande, spännande och glädjefyllda – eftersom politisk aktion som är tråkig, tröttsam och förtryckande endast kan leda till mer tristess, umattning och förtryck i våra liv. Inte en sekund till får slösas på att debattera ämnen som förlorar sin relevans då vi måste ta oss till jobbet nästa dag igen. Inga fler förutsägbara, rituella protester som myndigheterna vet precis hur de ska förhålla sig till; inga fler tråkiga rituella protester som inte kommer att låta som ett fantastiskt sätt att tillbringa en lördagseftermiddag på för potentiella deltagare – det står klart att sådant inte leder någonvart. Aldrig mer ska vi ”offra oss för den goda sakens skull”. Det är vi själva, vår egen och våra närmastes lycka som ska vara vårt mål!

Då vi gjort politiken till någonting relevant och spännande kommer resten att följa av sig själv, men så länge den är trist och endast teoretisk och/eller ritualiserad kommer den inte att ha några positiva verkningar. Detta innebär ingalunda att vi ska sluta visa intresse för människors, djurs och ekosystems välbefinnande om de inte kommer i kontakt med oss i vårt dagliga liv. Men grunden för vår politik måste vara stabil; den måste vara omedelbar, det måste stå klart för alla varför den är värd besväret, den måste i sig själv vara ett nöje. Hur kan vi åstadkomma förändringar till det bättre i andras liv om vi inte njuter av våra egna?

För att konkretisera lite: en eftermiddag tillbringad med att samla ihop mat som affärsmännen annars skulle kasta bort och ge den åt människor som är hungriga och människor som är trötta på att arbeta för att kunna betala för sin mat – det är en lovvärd politisk handling, men bara så länge du själv uppskattar det. Om du träffar vänner, möter nya människor, förälskar dig eller delar med dig av roliga historier i samband med det, eller om du känner dig stolt över att ha hjälpt en kvinna genom att underlätta hennes ekonomiska situation, är det en god handling i politiskt avseende. Om du däremot ägnar eftermiddagen åt att författa ett ilsket brev till någon obskyr vänstertidskrift vars kolumnist använt termen ”anarkosyndikalist” på ett felaktigt sätt gagnar det inte någon, och det är du nog medveten om.

Kanske är det dags att introducera ett nytt ord för ”politik”, eftersom ni har gjort det gamla till ett fult ord. Ingen ska behöva känna sig oengagerad då vi talar om at verka tillsammans för att förbättra våra liv. Och så framställer vi våra krav för er, våra krav som inte är förhandlingsbara och måste uppfyllas snarast möjligt – för vi kommer inte att leva för evigt, eller hur?

1. Gör politiken relevant för den vardagliga tillvaron på nytt. Ju längre bort från oss målet för våra politiska strävanden ligger, desto mindre betyder det för oss, desto mindre verkligt och brådskande känns det och desto långtråkigare blir politiken.

2. All politisk aktivitet måste vara glädjefylld och spännande i sig. Man kan inte fly tristessen genom nya former av tristess.
3. För att uppnå de två första målen krävs helt nya politiska förhållningssätt och metoder. De gamla är långt förbi bäst före-datumet. Kanske har de alltid varit värdelösa, och det är därför världen ser ut som den gör.

4. Ha kul! Det finns aldrig någon ursäkt för att vara uttråkad ... eller tråkig!

Hjälp oss att göra ”revolutionen” till ett spel; ett spel med den högsta möjliga insatsen, men ändå roligt och bekymmerslöst!

Politiikkanne on vitun tylsää

2008-09-21T06:52:00.000-07:00

Ex-workers collective CrimthIncin tekstistä "Your politics are boring as fuck" http://crimethinc.com/texts/days/asfuck.php innoittuneena luonut Samuel Pidgin.

Hyväksy se, politiikkanne on vitun tylsää. Miksi muutoin kaikki kavahtaisivat kun sana sanotaan? Miksi äänestysprosentti on pudonnut kaikkien aikojen alimmilleen? Miksi hyvinvointiyhteiskunnassamme nähdään mellakoita ja politiikkaanne tyytymättömien vastarintaa?

Totuus on, että politiikkanne on tylsää, koska se on todella yhdentekevää. Nykypolitiikan radikaaleimpana toimintana pidetyt mielenosoitukset ovat menettäneet vaikuttavuutensa. Me tiedämme, että antiikkiset mielenosoitustavat - marssiminen kyltit käsissä, yhteislaulut ja kokoontumiset - ovat tänä päivänä voimattomia saamaan aikaan mitään muutosta, koska niistä on tullut ennakoitava osa status quoa. Tiedämme etteivät nämä voimattomat mielenosoitukset voi saada aikaan todellista muutosta maailmassa, jossa elämme päivästä päivään. Samoin on äänestämisen laita. Me tiedämme, että riippumatta siitä kuka istuu nostamassa korkeaa palkkaa pitkän pöydän ääressä, mitä lakeja on kirjoissa, minkä ismin alla intellektuellit marssivat, meidän elämämme pysyy muuttumattomana. Tiedämme, että kyllästyneisyytemme on todiste siitä ettei tämä "politiikka" ole avain todelliseen elämän muuttamiseen. Emme ole kiinnostuneita politiikastanne, sillä elämämme on jo kyllin tylsää!

Sinäkin tiedät sen. Kädet ylös: kuinka monelle teistä politiikka on velvollisuus? Jotain johon osallistut vain koska kuvittelet että niin on aina tehty ja niin täytyy tehdä, vaikka todellisuudessa on miljoona asiaa joihin mieluummin käyttäisit aikasi? Voisiko lopulta olla niin, että äänestämään sinut ajaa syyllisyydentunto eikä enää illuusio siitä että äänestämällä voisi vaikuttaa? Onko sinusta koskaan tuntunut, että osallistut rituaaliin, pitkään vallassa olleeseen traditioon jonka tarkoituksena on vain turvata valtaa pitävien asema? Oletko koskaan salaisesti tahtonut paeta politiikkanne pysähtyneisyydestä ja tylsyydestä?

Ehkä myönnätkin politiikkanne tylsyyden, mutta ajattelet että äänestäminen on tärkein tapa vaikuttaa elämääsi? Vastaus tähän on, noh, EI.

Itse asiassa väsyttävä politiikkanne tekee yksilölle karhunpalveluksen. Kyllästyttämällä meidät politiikkaan, kyllästytätte meidät elämään. Sillä oikeastaan ei ole mitään tärkeämpää kuin politiikka. EI edustuksellinen demokratia ja lait, tai kuka valitaan mihinkin valtuustoon allekirjoittamaan vuodesta toiseen samoja papereita ja turvaamaan olemassa olevan systeemin toiminnan. Ei "Liityin mukaan radikaaliin vasemmistoon, koska nautin väitellä välinpitämättömistä yksityiskohdista ja kirjoittaa retorisia artikkeleita saavuttamattomista utopioista "-politiikka. Ei se politiikka, jossa jokin poliittinen johtaja tai ideologia vaatii sinua tekemään uhrauksia "aatteen vuoksi". Vaan jokapäiväistä elämämme politiikkaa.

Kun erotat politiikan välittömästä, yksilöiden jokapäiväisestä elämästä, siitä tulee täysin epäoleellista ja näin tylsää. Todella, siitä tulee rikkaiden älyköiden yksityisomaisuutta, sellaisten joilla on aikaa ja varaa vaivata itseään tällaisilla kuivilla, teoreettisilla asioilla. Kun osallistut politiikkaan velvollisuudentunnosta ja tottumuksesta etkä siksi että sillä voisi vaikuttaa mihinkään, pidät yllä kuollutta järjestelmää johon et itsekään luota ja ajat politiikan parista lopullisesti pois ihmiset joiden elämä on jo valmiiksi ikävystyttävää. Kun teet haluasi vastaan sen, mitä uskot "velvollisuudeksesi", teet politiikasta elottoman, ilottoman asian. Siitä tulee paino ihmisten elämään sen sijaan että se nostaisi painoa ihmisten harteilta. Ja näin pilaat politiikan idean meiltä kaikilta; ihmisiltä, joille sen pitäisi olla kaikkein tärkeintä. Sillä jokainen meistä miettii mitä haluamme elämältämme ja kuinka saavuttaa sen. Tästä politiikassa on todella kyse. Ei siitä, minkä numeron kirjoitat kopissa paperille ja kuka on "päättämässä" asioistasi.

Minkä sitten tulisi olla poliittista? Sen, nautimmeko siitä mikä antaa meille ruokaa ja katon päämme päälle. Sen, koemmeko päivittäisen vuorovaikutuksen ystäviemme, naapuriemme ja työtovereidemme kanssa tyydyttäväksi. Sen, onko meillä mahdollisuutta elää joka päivä niin kuin haluamme. Eikä "politiikan" pitäisi koostua vain näistä asioista keskustelemisesta, vaan suorasta toiminnasta jolla parannetaan elämiämme tässä hetkessä. Ei kuluteta enempää aikaa keskusteluun meille kaukaisista, yhdentekevistä asioista, kun meidän täytyy kuitenkin mennä seuraavana aamuna työhön. Ei enää rituaalista poliittista "päätöksentekoa" joka ei todella päätä eikä tee mitään. Koskaan enää emme uhraa itseämme aatteenne vuoksi, sillä me itse, onnellisuutemme ja läheistemme onnen tulee olla aatteemme!

Kunhan teemme politiikasta oleellista ja innostavaa, yksilöiden innostus osallistua poliittiseen päätöksentekoon seuraa perästä. Mutta kuivasta, teoreettisesta ja rituaalisesta politiikastanne ei voi seurata mitään arvokasta ja todellista. Se, ettemme ole kiinnostuneita vallitsevasta poliittisesta järjestelmästä ja äänestämisestä ei tarkoita, ettemme olisi kiinnostuneita vaikuttamaan elinympäristöömme ja läheisiimme. Politiikan perustuksen tulee olla konkreettinen: sen on oltava välitöntä, itsestään selvästi vaivan arvoista, sen tulee olla hauskaa itsessään. Kuinka voisimme saada aikaan mitään positiivista muille jos emme nauti omasta elämästämme?

Politiikkaa konkreettisesti: Iltapäivä jonka aikana kerätään ylijäänyttä ruokaa yritysten ruokaloilta, jotka olisivat heittänee sen pois ja jaetaan se köyhille. Tämä on hyvää politiikkaa, mutta ainoastaan jos nautit siitä. Jos teet sen ystävien kanssa, jos tapaat sen parissa uusia ihmisiä, rakastut, kuulet hauskoja tarinoita tai tunnet olosi hyväksi autettuasi kanssaihmistä, se on hyvä poliittinen teko. Jos sen sijaan käytät iltapäiväsi kirjoittaen paikallislehteen vihaista mielipidekirjoitusta köyhien nälästä vaatien poliitikkoja tekemään jotain, tai äänestät "köyhien asiasta" kiinnostunutta ehdokasta, et saavuta mitään ja tiedät sen itsekin.

Ehkä on aika keksiä uusi sana "politiikalle", koska olette tehneet siitä kirosanan nykyisessä käytössään. Edustajanne eivät edusta koskaan meitä kaikkia. Ketään ei tule sivuuttaa keskustelussa jossa puhumme elämiemme välittömästä parantamisesta. Tässä valossa esittelemme teille vaatimuksemme politiikan suhteen. Ehdot, joista emme neuvottele ja joihin täytyy päästä mahdollisimman pian — sillä mehän emme elä ikuisesti, vai mitä?

1. Politiikasta tehdään jälleen oleellista jokapäiväisen elämämme kannalta. Mitä kauempana on poliittisen kiinnostuksen ja toiminnan kohde, sitä vähemmän se meille merkitsee, sitä kaukaisemmalta se vaikuttaa ja sitä tylsempää politiikasta tulee.

2. Kaiken poliittisen toiminnan tulee olla itsessään riemukasta, palkitsevaa ja innostavaa. Et voi paeta ankeutta suuremmalla määrällä ankeutta.

3. Saavuttaaksemme kaksi ensimmäistä kohtaa, täytyy luoda täysin uudet poliittiset toimintatavat ja metodit. Vallitsevat ovat vanhanaikaiset. Ehkeivät ne KOSKAAN olleetkaan mistään kotoisin, ja siitä johtuen maailma on nyt sellainen kuin se on.

4. Nauti elämästäsi! Ei ole mitään tekosyytä hukata elämänsä olemalla kyllästynyt, kyllästyttää tai pitää muita kyllästyneinä. Rakastu, tee mitä haluat elämälläsi, toimi ympäristösi välittömäksi parhaaksi, ystävysty uusiin ihmisiin — tämä on vallankumouksellinen poliittinen teko.

Mielipidekirjoitus "valtakunnan päämedioille"

2008-09-21T06:49:00.000-07:00

Elämä demokratian jälkeen

Onko elämää demokratian jälkeen?

Viime aikoina olemme saaneet jatkuvasti seurata tekopyhän huolestunutta uutisointia äänestysprosentin laskusta etenkin nuoren väestönosan keskuudessa. Heränneessä keskustelussa keskitytään siihen, kuinka äänestysintoa saataisiin kasvatettua, eikä etsitä syitä äänestämättömyyteen. Aina löytyy tietenkin ihmisryhmä, joita vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin ei kiinnosta, mutta äänestämättä jättäminen voi olla myös poliittinen valinta, ääni koko vallitsevaa systeemiä vastaan. Kaikki meistä eivät ole vakuuttuneita siitä, että edustuksellinen demokratia olisi toimiva poliittinen järjestelmä tai että sen avulla olisi mahdollista saada aikaan todellista muutosta, jota nykyisessä maailman tilassa kipeästi tarvitaan.

Kaikille meistä ei riitä omaan elämäämme vaikuttamiseen se, että käymme kerran parissa vuodessa laittamassa ennalta annetun numeron paperiin ja jäämme toivomaan parasta. Lopulta, kuten olemme nähneet, keltainen lehdistö valitsee poliitikkomme ja ministerimme tekstiviestien ja pärstäkertoimen perusteella. Miksi osallistua siis näennäiseen "vaikuttamiseen", jos saman ajan voi käyttää tehden jotakin oikeasti hyödyllistä? Jokainen meistä on omien asioidensa paras edustaja, emmekä tahdo valita vain meille annetuista vaihtoehdoista vaan luoda itse omat vaihtoehtomme. Politiikan ei pitäisi olla tylsää jargonia ja kaukana jokapäiväisestä elämästämme, vaan jotain konkreettista johon voimme vaikuttaa tässä hetkessä. Puoluepolitiikka ei ole oleellista ja tärkeää politiikkaa, vaan turhaa hierarkkista riitelyä ja ajan- sekä rahanhukkaa. Tärkeää politiikkaa on se, oletko onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, ja mitä teet joka päivä saavuttaaksesi mitä tahdot.

Kunnallisvaalien alla nk. "nukkuvien puolue" on jälleen herännyt eloon. Useat äänestämistä vastustavat tahot ovat aktivoituneet ja internetiin on mm. perustettu "Antivaalikomitean" blogi http://antivaalit.blogspot.com jonne pyritään keräämään vaaleja kyseenalaistavaa materiaalia. Myös Turussa tullaan etsimään aktiivisesti vaihtoehtoja vallan epätasaiselle jakautumiselle monenlaisten aktioiden muodossa vaalien alla. Toivomme kaupunkilaisten heräävän keskustelemaan uusista vaihtoehdoista sen sijaan, että ajattelematta raahautuvat äänestämään "koska niin nyt on aina tehty".

Vaihtoehtoja vallalle!

Eläköön anarkia!

Samuel Pidgin ja Fredrik Strand