Populismin umpikuja

Vasemmistoliitto on saamassa ensimmäisen vaalivoittonsa 20 vuoteen, joskin pienen sellaisen. Voitto saa Vasemmistoliiton kannattajat entistäkin varmemmiksi parlamentaarisen strategian toimivuudesta. Varmuutta lisää entisestään Vasemmistoliiton veljespuolueiden menestys - Kreikan Syriza kohosi maan suurimmaksi puolueeksi helmikuussa, ja Espanjan Podemos on välillä kurkotellut kärkipaikkoja mielipidemittauksissa jotka ennakoivat suosiota ensi joulukuun parlamenttivaaleissa. 

Syriza ja Podemos ovat molemmat populistisia puolueita monessakin mielessä, ja Suomen puoluevasemmistossa on varmasti kiinnostusta samojen reseptien kokeilemiseen täällä. Yksi Podemoksen päästrategeista, Íñigo Errejón, on entinen Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen oppilas, ja näiden kirjoittajien teoriat populismista ovat vaikuttaneet siihen millaiseksi puolueeksi Podemos on rakennettu. Syrizalle ja Podemokselle populismi ei ole kirosana.

Kaikkien muutosliikkeiden on varmasti kyettävä puhuttelemaan laajoja ihmisjoukkoja, eikä populismissa tässä merkityksessä ole mitään vikaa. Populismilla on kuitenkin muitakin merkityksiä, kuten demagogia, yksinkertaistaminen ja sellaisten ratkaisujen tarjoaminen, jotka eivät oikeasti sellaisia ole. Jatkossa käytän populismi-sanaa näissä jälkimmäisissä merkityksissä, ja Syrizan voitossa oli aimo annos myös tällaista populismia. Syriza nimittäin lupasi, että eurossa pysytään, ja ettei Troikan laina-ohjelman ehtoja noudateta. Kaksi lupausta, jotka olivat hyvin odotettavasti toisensa poissulkevia.

”Radikaalin” parlamentarismin sudenkuopat

Tämän sarjan ensimmäisessä osassa käsittelin ajatusta vasemmiston äänestämisestä välttämättömänä pahana, jolla vältetään totaalinen porvarihallitus. Tässä toisessa osassa keskitytään ns. ”radikaalien” vaihtoehtojen äänestämiseen.

Usko vasemmistoon (erityisesti demareihin) minkäänlaisena todellisena vaihtoehtona on ollut laskussa jo jonkin aikaa. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti muutu kokonaisvaltaiseksi parlamentarismin ja äänestämisen torjumiseksi ulkoparlamentaarisen toiminnan hyväksi. Äänestäminen on edelleen yhteiskunnallisen vaikuttamisen perusoletus, mutta nyt ihmiset haluavat kasvavissa määrin positiivisempia vaihtoehtoja pienemmän pahan sijasta. Usein tällä tarkoitetaan käytännössä jonkun pienemmän, ei eduskunnassa istuvan puolueen äänestämistä. Monet pitävät myös edelleen vihreitä tai vasemmistoa tällaisena vaihtoehtona.