Näytetään tekstit, joissa on tunniste analyysi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste analyysi. Näytä kaikki tekstit

Haluamme demokratiamme suorana

Julkaistu alunperin Sytykkeessä #9
Anarkistit vastustavat edustuksellista demokratiaa. Anarkistien esittämät vaihtoehdot nykyiselle poliittiselle järjestelmälle ovat kuitenkin vähemmän tunnettuja. Miten päätöksenteko järjestetään yhteiskunnassa, jossa ei ole hallitusta, edustajia eikä vaaleja?


Edustuksellinen päätöksenteko perustuu ajatukseen, etteivät suuret ihmisjoukot kykene osallistumaan poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Niillä on muodollinen oikeus äänestää annetuista vaihtoehdoista, mutta ei tosiasiallista mahdollisuutta osallistua päätösten tekemiseen. Tämä itsessään on ongelmallista, riippumatta siitä millaista politiikkaa valtaan äänestetty ryhmittymä ajaa.

Anarkistit eivät osallistu vaaleihin, sillä emme tavoittele valtaa muiden yli, vaan haluamme muuttaa koko tavan jolla politiikkaa tehdään. Vaalivoiton sijaan tavoittelemme vallankumousta, jossa ihmiset ottavat vallan omiin käsiinsä. Haluamme demokratiamme suorana, emme välikäsien kautta.
Anarkistinen suora demokratia perustuu vallan hajauttamiseen. Päätöksenteon täytyy tapahtua tasolla, jossa siihen voi ottaa osaa jokainen, jota päätökset koskevat. Toisin kuin nykyisessä mallissa, jossa päätöksenteko tapahtuu ylätasolla edustuksellisissa elimissä, suorassa demokratiassa päätöksentekoa harjoitetaan paikallistasolla taloyhtiöissä, kaupunginosissa, työpaikoilla ja kouluissa. Päätöksiä tekee yleiskokous, joka koostuu yhteisön jäsenistä. Yleiskokouksessa noudatetaan mahdollisimman pitkälle konsensuspäätöksentekoa, jossa pyritään löytämään keskustelemalla vaihtoehto, joka sopii kaikille osapuolille. Mikäli konsensusta ei keskustelun jälkeen voida saavuttaa, voidaan käyttää suuntaa-antavaa äänestystä.

Mitä laajemmalle tasolle siirrytään, yleiskokouksen järjestäminen ei ole välttämättä järkevää tai edes mahdollista. Tällöin voidaan ottaa käyttöön delegoiminen, eli yhteisö valitsee joukostaan delegaatin, jonka tehtävänä on välittää oman yhteisönsä kanta yhteisöjen välisessä päätöksenteossa. Delegoiminen on anarkistinen vaihtoehto edustuksellisuudelle. Se perustuu imperatiiviseen mandaattiin, jolla yhteisö velvoittaa delegaatin sitoutumaan yhteisön tekemiin päätöksiin. Näin valta säilyy yhteisöllä, eikä delegaatilla ole oikeutta toimia yhteisön päätöksiä vastaan, toisin kuin edustuksellisessa demokratiassa, jossa äänestäjillä ei ole käytännössä mahdollisuutta valvoa vaalilupausten täyttämistä. Imperatiivinen mandaatti perustuu siihen, että yhteisö voi milloin tahansa halutessaan vetää delegaatin pois ja korvata hänet uudella.
Suora demokratia vie aikaa ja vaatii ihmisten aktiivista osallistumista. Se on kuitenkin ainoa vaihtoehto nykyiselle poliittiselle järjestelmälle, joka syrjäyttää ja passivoi ihmisiä. Tämä näkyy vaalituloksista, jotka julistavat joka kerta nukkuvien puolueen voittoa. Ihmiset eivät ole tyhmiä, eivätkä he halua osallistua äänestämällä politiikkaan, joka näyttäytyy käsittämättömänä ja vieraana. Kun päätöksenteko hajautetaan, ihmisillä on todellista valtaa vaikuttaa lähiympäristöönsä ja yhteisöönsä. Tällöin myös poliittista keskustelua käydään asioista, jotka ovat kaikille ymmärrettäviä.

AutOpin Antivaali-iltamat Kupolissa (Mannerheimintie 5B, 7.krs., Helsinki) vaalipäivänä sunnuntaina 19.4.2015 klo 16:00 --> 

Vegaanista ruokaa, alustus ja keskustelua aiheesta, jonka jälkeen suoran demokratian bileet!

Populismin umpikuja

Vasemmistoliitto on saamassa ensimmäisen vaalivoittonsa 20 vuoteen, joskin pienen sellaisen. Voitto saa Vasemmistoliiton kannattajat entistäkin varmemmiksi parlamentaarisen strategian toimivuudesta. Varmuutta lisää entisestään Vasemmistoliiton veljespuolueiden menestys - Kreikan Syriza kohosi maan suurimmaksi puolueeksi helmikuussa, ja Espanjan Podemos on välillä kurkotellut kärkipaikkoja mielipidemittauksissa jotka ennakoivat suosiota ensi joulukuun parlamenttivaaleissa. 

Syriza ja Podemos ovat molemmat populistisia puolueita monessakin mielessä, ja Suomen puoluevasemmistossa on varmasti kiinnostusta samojen reseptien kokeilemiseen täällä. Yksi Podemoksen päästrategeista, Íñigo Errejón, on entinen Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen oppilas, ja näiden kirjoittajien teoriat populismista ovat vaikuttaneet siihen millaiseksi puolueeksi Podemos on rakennettu. Syrizalle ja Podemokselle populismi ei ole kirosana.

Kaikkien muutosliikkeiden on varmasti kyettävä puhuttelemaan laajoja ihmisjoukkoja, eikä populismissa tässä merkityksessä ole mitään vikaa. Populismilla on kuitenkin muitakin merkityksiä, kuten demagogia, yksinkertaistaminen ja sellaisten ratkaisujen tarjoaminen, jotka eivät oikeasti sellaisia ole. Jatkossa käytän populismi-sanaa näissä jälkimmäisissä merkityksissä, ja Syrizan voitossa oli aimo annos myös tällaista populismia. Syriza nimittäin lupasi, että eurossa pysytään, ja ettei Troikan laina-ohjelman ehtoja noudateta. Kaksi lupausta, jotka olivat hyvin odotettavasti toisensa poissulkevia.

Alhainen äänestysinto ei ole varsinainen ongelma


Huolimatta hyllymetreistä tekstiä, joka kehottaa meitä äänestämään joko periaatteesta tai taktisesti, suuri osa ihmisistä ei niin tee. He eivät äänestä pienempää pahaa tai "radikaaleja" vaihtoehtoja.

He eivät itseasiassa tule äänestämään ollenkaan, koska (nillittävän liberaalin äänellä) "he eivät välitä". Ja äänestämällä he voisivat kuulemma "muuttaa kaiken".

Pitäisi olla samantien selvää, mikä tässä ajatuksessa mättää. On erittäin epätodennäköistä, että kaikki nämä ihmiset äänestäisivät samansuuntaisesti, saati samaa puoluetta. Joten he eivät ole yksittäisen pienpuolueen vaalivoitto sivussa odottamassa oikeaa hetkeä.

Puhumattakaan siitä, että edes 100% äänestysaktiivisuus ei muuttaisi valtion perimmäistä roolia pääoman managerina ja väkivaltamonopolia käyttävänä sosiaalisen kontrollin ylläpitäjänä. Eikä se takaisi sitä että ihmiset tekisivät muutakin kuin vain äänestäisivät, kuten lähtisivät mukaan kamppailuihin sosiaalisen muutoksen puolesta.

”Radikaalin” parlamentarismin sudenkuopat



Tämän sarjan ensimmäisessä osassa käsittelin ajatusta vasemmiston äänestämisestä välttämättömänä pahana, jolla vältetään totaalinen porvarihallitus. Tässä toisessa osassa keskitytään ns. ”radikaalien” vaihtoehtojen äänestämiseen.

Usko vasemmistoon (erityisesti demareihin) minkäänlaisena todellisena vaihtoehtona on ollut laskussa jo jonkin aikaa. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti muutu kokonaisvaltaiseksi parlamentarismin ja äänestämisen torjumiseksi ulkoparlamentaarisen toiminnan hyväksi. Äänestäminen on edelleen yhteiskunnallisen vaikuttamisen perusoletus, mutta nyt ihmiset haluavat kasvavissa määrin positiivisempia vaihtoehtoja pienemmän pahan sijasta. Usein tällä tarkoitetaan käytännössä jonkun pienemmän, ei eduskunnassa istuvan puolueen äänestämistä. Monet pitävät myös edelleen vihreitä tai vasemmistoa tällaisena vaihtoehtona.

Nenän pitelemistä ja ''vaihtoehtojen'' äänestämistä

Britannian suurin ”vaihtoehto” saa mitä tilaa.     
 
Sitä mukaan kun vuoden 2015 eduskuntavaalit lähestyvät media tulee keskittymään kasvavissa määrin siihen, ketä meidän tulisi äänestää. Sen sijaan, että puhuisimme tässä yleisesti edustuksellisen demokratian ongelmista ja rajoituksista (joita on monia) tämä sarja keskittyy tarkastelemaan ns. “taktisen äänestämisen” strategian ongelmia ja kumoamaan sen oletuksia antivaalinäkökulmasta.

Sata vuotta parlamentarismia Suomessa - jo riittää!

Antti Rautiainen
Julkaistu alunperin Antti Rautiaisen livejournalissa vuonna 2008.

Parlamentarismin olennainen ongelma ei ole kierot poliitikot, ei manipuloitavissa oleva äänestäjäkunta eikä muutosprosessin etananvauhti. Keskeisin ongelma ei myöskään ole pintajulkisuus, siltarumpupolitiikka, lehmänkaupat eikä puoluekuri. Parlamentarismia ei paranna poliitikkojen moraalin kohennus eikä äänestäjäkunnan valistaminen. Parlamentarismin keskeisin ongelma on se, että se on yksinkertaisesti väärin.