En
henkilökohtaisesti vastusta kovinkaan tulisesti yksittäisen
äänestäjän päätöstä äänestää vaaleissa. Minulla on
kuitenkin joitakin epäilyksiä edustuksellisen demokratian
toimivuudesta. Kun äänestämisestä rakennetaa
kansalaisvelvollisuus ja kaikki poliittinen päätöksenteko typistyy
siihen, se palvelee päätöksenteon keskittämistä harvoille. Tämän
lisäksi se siirtää vallankäyttöä meiltä näkymättömiin. Mitä
tapahtuu kun olet mediasirkuksen siivittämänä äänestänyt
henkilöä X? Seuraatko tämän jälkeen aktiivisesti noudattaako hän
vaalilupauksiaan? Entä onko sinulla mahdollisuuksia osallistua
muilla tavoilla päätöksentekoon tai asettaa ehdokasta X vastuuseen
päätöksistään?
Valtiolla
on useita instituutioita, jotka sosiaalistavat meitä toimimaan kuten
”kunnon kansalaiselta” odotetaan. Opimme, että asiantuntijoilla
on enemmän tietoa asioista, vaikka ne koskisivat meidän elämäämme.
Meistä lähes jokainen käy peruskoulun jossain muodossaan ja yksi
sen tärkeimmistä opetuksista on se että opettajalla on valtaa
meidän ylitsemme, koska hänellä on virallinen paikka opettajana.
Me opimme siihen, että joku systemaattisesti tekee päätöksiä
meidän puolestamme ja ”omaksi parhaaksemme”. Se, että ihmisiä
ei siis kiinnosta käyttää aikaa päätöksentekoon tai että se
tuntuu liian vaikealta ja monimutkaiselta, ei ole luonnonlainomainen
tosiseikka, vaan sosiaalisesti rakennettu toiminnan ja ajattelun
tapa.
Entä
jos jo pienestä pitäen oppisimme vaikka koulussa kokoontumaan
säännöllisesti yleiskokouksiin ja päättämään niissä aina
oppimateriaaleista ja työnjaosta aikatauluihin? Mitä jos pienestä
pitäen osallistuisimme eri tehtäviin kouluissa yhteisten päätösten
pohjalta ja pyörittäisimme kouluamme itse? Jos osallistuisimme
vuorotellen ruoanlaittoon, siivoamiseen, kirjastojen ylläpitoon?
Miltä maailma voisi näyttää?
Keskittämällä
kaiken huomiomme äänestämiseen ainoana päätöksenteon
mahdollisuutena, sopeudumme malliin jossa päätöksenteko yhteisistä
asioista on siirretty poliitikkojen ja byrokraattien käsiin. On
itseasiassa hyvin vaikeaa hahmottaa kuka tarkalleen ottaen päätöksiä
puolestamme tekee, kun päätöksenteon kohteena olevat asiat
valmistellaan hyvin pitkälle hallinnon toimesta. Tämä on
mahdollista yhteiskunnassa missä päätöksenteko on järjestetty
niin, että se on rajattu pienen ryhmän tehtäväksi. Osa tästä
rajatusta ryhmästä on valittu tehtäväänsä ja osa taas hoitaa
päätöksentekoa asiantuntijan mandaatilla, niin että emme ole
siitä välttämättä aina edes tietoisia.
Koska
laajemmat ihmisyhteisöt ovat monimutkaisia, niiden ylläpitoon
tarvitaan paljon tietoa. Kansanedustajat voivat tutustua asioihin
vain pintapuolisesti, jolloin tosiasiallisesti päätöksenteko
tapahtuu hyvin pitkälle hallinnossa. Tällainen vallankäyttö
piiloutuu teknisten käsitteiden alle, kun puhutaan asioiden
valmistelusta ja raporteista yms. Kyseessä on kuitenkin käytäntö
jossa poliitikoille esitetään mahdollisista valinnoista vain
rajattu määrä ja nekin siten muotoiltuna, että ne ohjaavat
voimakkaasti päätöksentekoa. Byrokratia toimiikin yhtenä
suurimmista puskureista sille, että yksittäiset kansanedustajat tai
edes puolueet eivät voi tehdä päätöksiä, jotka sotisivat liian
voimakkaasti valtion1
etuja vastaan. Byrokraatit pysyvät siinä missä poliitikot
vaihtuvat ja pystyvät siten varmistamaan, että päätöksenteko
suojaa pääasiallisesti esimerkiksi yksityisomaisuutta, eikä muuta
liian radikaalisti olemassa olevia valtasuhteita.
Omista
ja oman yhteisönsä asioista päättäminen on niin tärkeä asia,
että sitä ei voi uskoa pienen päättäjäjoukon tai
”piilokoneiston” kontolle. Päätöksenteko ei ole aina helppoa
tai mukavaa, sillä se vaatii meiltä kaikilta niin yhteistyötä,
muiden huomioonottamista, asioihin perehtymistä kuin
oma-aloitteisuuttakin. Mielestäni kaikkien osallistuminen
yhdenveroisina yhteiseen päätöksentekoon, on kuitenkin niin
arvokasta että sen eteen kannattaa ponnistella.
1Ymmärrän
valtion tässä yhteydessä sekä valtasuhteena, että
instituutioiden summana, joihin nämä valtasuhteet tiivistyvät.
Aarre Kanto
Aarre Kanto