Vallankumousta odotellessa

Viimeinen osa sarjassa, joka kritisoi äänestämistä taktisena toimena antivaalinäkökulmasta.

Jos anarkistit eivät yleisesti äänestä, tai eivät ainakaan käytä turhaan aikaa ja energiaa edustuksellisuuden hedelmättömään harhakuvaan, mitä me sitten teemme? Istummeko vain laakereillamme odottelemassa vallankumousta, kuten niin monet äänestämiseen uskovat toverit (ja ”toverit”) saattavat toisinaan hymähdellen vihjata?

Emme.

Tämä valheellinen vastakkainasettelu on aina läsnä. Voit joko istua perseelläsi odotellen vallankumousta, Guy Fawkes -maski tai Les Miserablés -ääniraita valmiina, tai ”otat vastuuta” ja äänestät. Numero äänestyslipussa tai leikataan Stubbilta pää – ei ole olemassa mitään välimaastoa.

Sen lisäksi että tämä on läpinäkyvää hevonpaskaa, tämä ajattelemattomuusketju jättää täysin huomiotta sen syyn, minkä vuoksi tiedostaen äänestämättä jättävät niin usein tekevät: vaikuttaminen valtiota johtavien ihmisten tai puolueiden valintaan ei muuta valtion perusluonnetta ja roolia. Eikä kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen muutos ala äänten laskennasta, vaan järjestäytymisestä ja kamppailusta.

Anarkistit ovat vallankumouksellisia. Tämä on selvää, sillä vallitsevaa kapitalistista yhteiskuntaa ei voida asteittain ”uudistaa” anarkiaksi. Mutta vallankumous ei ole yksittäinen hetki tai tapahtuma, jotain mikä tapahtuu kuin tyhjästä vain, tai jotain millä on selkeä aloitus ja loppu. Vallankumous on prosessi. Vallitsevien olojen kumoaminen ei ole kuin kakkua leipoisi – ei ole olemassa tiettyä reseptiä tai tarkkaan määriteltyä aikaa kypsymiselle, joka takaa onnistumisen.

Tästä huolimattakin myös asteittaiset parannukset asioideen nykytilaan on suurimmaksi osin aina saavutettu ulkoparlamentaarisella kamppailulla. Toki poliitikot kehystävät voittomme lakiin, mutta eivät siksi, että äänestimme heitä. He tekevät sen, koska ihmisten kamppailu järjestäytyneenä liikkeenä teki siitä vähinten kalliin vaihtoehdon.

”Jos et äänestä et saa valittaa” -argumentin ydin on, että äänestämättä jättäminen päästää (oikeisto)poliitikot helpolla, kun he vastaavat nyt pienemmälle määrälle ihmisiä. Todellisuudessa juuri poliittisen vaikuttamisen ja tekemisen määrittäminen jonakin ulkoisena asiana, joka tapahtuu vain eduskunnassa, johtaa ihmisten haluttomuuten osallistua politiikkaan ollenkaan. Jos haluamme muutosta, meidän täytyy järjestäytyä – meidän täytyy rakentaa liike, joka kykenee vastaamaan hyökkäyksiin meitä ja meidän elämämme edellytyksiä vastaan ja kamppailemaan muutoksen puolesta.

Järjestäytymällä ja suoralla toiminnalla voimme voittaa itsellemme oikeita myönnytyksiä tässä ja nyt ja luomme samalla pohjaa toisenlaiselle maailmalle. Tämä on välttämätöntä, jos aiomme ottaa vallankumouksellisen muutoksen mahdollisuuden vakavasti.

Valta kuuluu meille kaikille! Yhdessä uutta hallitusta vastaan, riippumatta siitä ketkä siellä istuvat!

Salvador Limones

Tämä teksti on käännösmuunnos libcom.org -sivulta löytyvästä Phil Dickensin tekstistä ”Waiting for the revolution”.